Heini Wiik-Blåfield

Asiantuntija, Työmarkkinat

Lentoliikenneala, huolinta-ala

heini.wiik-blafield@palta.fi

Kuka?

Heini Wiik-Blåfield on niin yhteiskunnallisen vaikuttamisen kuin työmarkkinatoiminnan asiantuntija. Hän on lukenut maisterintutkinnon valtio-opista Jyväskylän yliopistossa sekä valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Paltassa Heini on työskennellyt asiantuntijana vuodesta 2018, ja sitä ennen hän on työskennellyt juridiikan parissa niin yrityspuolella kuin asianajotoimistossa.

Mitä?

Heinin työehtosopimusvastuisiin Paltassa kuuluvat muun muassa lentoliikenteeseen ja huolintaan liittyvät neuvottelut. Lisäksi Heinin työpäivät kuluvat jäsenneuvonnan, koulutusten pitämisen, oikeudenkäyntien ja erimielisyyksien ratkaisun parissa.

Miksi Palta?

Parasta Heinin mukaan hänen työssään on työoikeudellisen ongelmanratkaisun ja loistavien työkavereiden lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Paltassa pääsee näkemään aitiopaikalta työmarkkinakentän tapahtumia ja muutoksia sekä vaikuttamaan niihin.