Viime vuosina on puhuttu paljon ajasta ja paikasta vapautuneesta työstä. Viimeistään koronakriisin myötä laajalle levinnyt etätyöaalto irrotti monilla työnteon yhdestä paikasta, mutta olemme edelleen suhteellisen tiukasti kiinni vanhoissa työaikakäytännöissä silloinkin, kun ei tarvitsisi, Anu Sajavaara bloggaa.
Elina Etätyöläinen on aamuvirkku. Tänäänkin hän nousee kuuden maissa, nauttii rauhallisen aamupalan selaillen viestejään ja suunnittelee työpäiväänsä. Muu perhe herää 7.30. Puolison kanssa käydään läpi päivän uutisaiheet ja lapsen kanssa kavereiden kuulumiset. Puoliso lähtee viemään lasta päiväkotiin 8.30 ja Elina palaa tietokoneen ääreen.
Aamupäivä menee kahdessa peräkkäisessä teams-kokouksessa. Sitten Elina tekee rytminvaihdoksen ja lähtee pitkälle lenkille nauttimaan kauniista ilmasta. Puolenpäivän aikaan oman tiimin kanssa syödään yhteiset etälounaant ja turistaan olennaisimmat. Koska vire on hyvä, Elina päättää jättää iltapäivän webinaarin väliin ja käyttää vapautuneen ajan kirjoitushommiin. Tallenteen ehtii katsoa vaikkapa viikonloppuna, kun puoliso ja lapsi ovat ulkoilemassa. Kirjoitusrupeaman jälkeen on aika hakea lapsi päiväkodista ja viettää yhteistä aikaa. Illalla lapsen nukahdettua Elina lukee vielä pari mielenkiintoista artikkelia ja sopii whatsappilla kollegan kanssa, että niiden herättämistä ajatuksista jutellaan yhteisessä walk&talkissa seuraavana päivänä.
Elina osaa hallita työpäiväänsä ja on osittain irtoamassa vanhoista työajan pakottavista rakenteista. Hän pystyy rakentamaan varsin pitkälle työn ja vapaa-ajan tasapainoa suunnittelemalla työpäivänsä ja -viikkonsa oman päivärytminsä, vireystilansa ja työn edellyttämän tavoitettavuuden mukaan.
Paikasta olemme irronneet, nyt voisi irrota myös ajasta
Viime vuosina on puhuttu paljon ajasta ja paikasta vapautuneesta työstä. Viimeistään koronakriisin myötä laajalle levinnyt etätyöaalto irrotti monilla työnteon yhdestä paikasta, mutta olemme edelleen suhteellisen tiukasti kiinni ajassa ja vanhoissa työaikakäytännöissä. Useimmat etätyöläiset tekevät edelleen päivän työt vanhan virastotyöajan puitteissa, vaikka siihen ei ole välttämättä enää syytä.
Yksi syy tähän on se, että yhteiskunnan palvelurakenteet, koulut ja päivähoito sekä viranomaispalvelut ohjaavat edelleenkin tekemään työt vanhoissa aikaraameissa. Kauppojen aukioloaikoja on väljennetty ja asiakkaat eri aloilla toivovat palvelua perinteisen virastoajan ulkopuolella sekä viikonloppuisin, joten itseohjautuvassa asiantuntijatyössä ei ole enää selviä perusteita pitäytyä ahtaasti vanhoissa työaikarakenteissa.
Itseohjautuvassa asiantuntijatyössä ei ole enää selviä perusteita pitäytyä ahtaasti vanhoissa työaikarakenteissa.
Myös globaali työelämä ohjaa meitä irti vanhoista aikatauluista. Kansainvälisissä tehtävissä monikansallisissa tiimeissä on vaikea saada sovitettua Suomen aikavyöhykettä esimerkiksi amerikkalaisten tai aasialaisten työpäivään. Jopa Euroopassa toiset ovat vasta lounaalla, kun suomalaisten työaika päättyy. Vastaavasti keskieurooppalaisten kokoukset jatkuvat reippaasti yli ”suomalaisen päivätyöajan”.
Jos elämme suomalaisessa virastoajassa, ”yhteistä aikaa” amerikkalaisten kanssa on vain parisen tuntia päivän lopussa ja silloinkin joudumme herättelemään unisia kollegoita. Aasiassa ja Oseaniassa taas asiat tapahtuvat silloin kuin olemme yöunilla. Työpäivästä tulee pitkä, jos yritämme tehdä työtä jokaisen aikavyöhykkeen mukaisesti. Tästäkin syystä työpäivää kannattaa monessa työssä paloitella ja viikon työtunteja sijoittella sopiviin ajankohtiin tarpeen mukaan.
Tämä ei tarkoita sitä, että olemme aina töissä ja koko ajan valmiudessa. Töistä on pystyttävä irrottautumaan, varattava aikaa palautumiselle ja otettava aikaa levolle, sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä harrastuksiin. Kaikilla nämä eivät tapahdu samaan aikaan.
Tämä ei tarkoita sitä, että olemme aina töissä ja koko ajan valmiudessa.
Tämän vuoksi esimerkiksi viime aikoina trendikkääksi noussut ajatus piuhojen irti kiskomisesta tai yhteyksien katkaisemisesta tiettyyn kellonaikaan heijastelee vanhaa maailmaa ja one-size-fits-all -ajattelua. Tällaisessa maailmassa ei ole sijaa yksilöllisille ratkaisuille tai erojen huomioimiselle. Menettäisimme kaikki ne hyödyt, jotka seuraisivat siitä, että työ vapautetaan aika- ja paikkariippuvuudesta. Esimerkkinä on valmisteilla oleva EU:n Right to disconnect -lakialoite, joka uhkaa vaarantaa kaikki nämä edut.
Opetellaan muotoilemaan, suunnittelemaan ja johtamaan työtämme
Eri tutkimukset osoittavat, että Suomessa on onnellisia etätyöläisiä ja moni toivoo voivansa jatkaa etätyötä jossain muodossa olojen normalisoiduttua. Etätyöläisten on kuitenkin syytä kiinnittää yhä enemmän huomiota omien työskentelytapojen ja -aikojen muotoiluun. Oman työviikon muotoileminen siten, että sieltä löytyy tehokkaita työtunteja, leppoisaa yhdessäoloa sekä aikaa ja energiaa oman osaamisen kehittämiseen vaatii taitoa ja suunnitelmallisuutta.
Tämä aika korostaa itseohjautuvuuden jaloa taitoa, mutta se edellyttää harjoittelua ja ohjausta. Esihenkilön rooli työn johtajana, työn delegoijana ja työn valvojana muuttuu yhä enemmän ohjaajaan, sparraajan ja tienviitoittajan rooliin. Esihenkilön on tuettava jatkuvaa muuntautumiskykyä, uudistumista ja kykyä kyseenalaistaa vanhat toimintatavat. Esihenkilön on myös ohjattava työntekijät kehittymään yhdessä muiden kanssa sekä omatoimisesti.
Työyhteisössä on hyvä tunnistaa ne tehtävät, joita on tehtävä samanaikaisesti (synkronisesti) tai jopa samanpaikkaisesti muiden työyhteisön jäsenten kanssa, ja tehtävät, joita voimme tehdä tehokkaammin eriaikaisesti (asynkronisesti) toisillemme syötteitä heitellen. Kokous ei ole itseisarvo, asioita voi edistää sujuvasti myös eriaikaisesti itsenäisesti työskennellen.
Tunnistamme kaikki aikavarkaita, jotka vievät meiltä arvokasta ajattelu- ja työskentelyaikaa. Monella on tunne, ettei kalenterin hallinta ole omissa käsissämme. Yhteisöllisyyden ylläpitämisestä on kaikilla työyhteisön jäsenillä vastuu. Myös korona-aikana yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa monilla tavoin, muutenkin kuin kokouksilla ja virtuaalikahvitteluilla. Nyt on hyvä aika ottaa käyttöön uusia tapoja yhteishengen, työvireen ja työinnon luomiseksi. Korona-apatiasta on päästävä ja lähdettävä kehittämään työpäivämuotoilua uuteen suuntaan. Se edellyttää irtoamista vanhoista rakenteista ja uudenlaista ajattelua työn arkeen.
