24.06.2020 -

Palvelualat palautuvat hitaasti

Martti Pykäri

Pääekonomisti, johtaja, Tietopalvelut

Palvelualojen yhteenlaskettu liikevaihto romahti huhtikuussa 16,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tilanne on monella tapaa ennennäkemätön ja pudotus historiallisen jyrkkä.

Vaikka esimerkiksi maksukorttidatan perusteella liiketoiminta on usealla kriisialalla jo elpymässä, ei tilanne kokonaisuutena ole kovinkaan ruusuinen. Paltan tuoreen kyselyn perusteella valtaosassa toipuvista yrityksistä liikevaihto jää edelleen alle normaalitason ja mikä huolestuttavinta, monella asiantuntija-alalla näkymät ovat laskusuuntaiset.

Informaatio- ja viestintäpalveluita ja kiinteistöalaa lukuun ottamatta liikevaihto laski huhtikuussa kaikilla palvelualoilla. Pudotusta vetivät etenkin rajoituksista kärsineet kriisialat: majoitus- ja ravitseminen (-68%), sekä taiteet, viihde ja virkistys (-41%). Henkilöliikenteen pysähdyttyä logistiikka-alan liikevaihto sukelsi 28 prosentilla.

Vaikka kriisialoilla kavutaan jo ylös pohjalta, liikevaihdon ei ennakoida Paltan jäsenkyselyn perusteella palaavan normaalitasolle. Esimerkiksi logistiikassa henkilöliikenne toipuu vain osin ja toisaalta tavaraliikenteen näkymät eivät ole hyvät.

Toipuminen näkyy selkeimmin viihteessä, virkistyksessä ja muissa henkilökohtaisissa palveluissa. Heinä-elokuussa liiketoiminnan kasvua ennakoi yli 70 prosenttia alan yrityksistä.

Palvelualojen ja koko Suomen talouden näkökulmasta huolestuttavaa on kuitenkin kriisin vaikutusten leviäminen kokonaistaloudellisesti merkittävillä asiantuntija-aloilla. Yritys- ja asiantuntijapalvelut sekä informaatio ja viestintä tuottavat yhteensä 32 prosenttia koko palvelualan tuotannosta ja 16 prosenttia koko yrityssektorin arvonlisästä. Monet yrityspalvelut kytkeytyvät läheisesti rakentamiseen ja teollisuuteen.

Informaatio- ja viestintäpalveluissa kesäkuun liikevaihdon odotetaan pysyvän vähintään ennallaan, mutta heinä-elokuussa laskua ennakoi jo neljäsosa yrityksistä. Yritys- ja asiantuntijapalveluissa yli puolet yrityksistä odottaa liikevaihdon laskevan sekä kesäkuussa, että heinä-elokuussa.

Kyselymme tulokset tukevat käsitystä siitä, että lomautusten huippu on takanapäin. Vaikka lomauttavien yritysten lukumäärä pysyy lähes ennallaan, lomautukset koskevat jatkossa pienempää osaa henkilöstöstä. Huolestuttavampi tulos on kuitenkin se, että jopa neljännes yrityksistä ennakoi henkilöstömäärän vähenevän. Irtisanomisiakin on siten luvassa.

Vaikka monien palvelualojen osalta pahin näyttää jäävän jo taakse, talous on juuri nyt herkässä tilassa.  Jatkon kannalta avainasemassa on erityisesti kuluttajien luottamuksen palautuminen, niin meillä kuin maailmalla.

Kirjoittaja on Paltan pääekonomisti.

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi.     

Tältä kirjoittajalta myös