21.12.2022 -

Tartu hetkeen ­- maailman suurimman etäTET:in palvelualojen päivässä opittiin heittäytymään

Nina Sillantaka

Viestinnän asiantuntija, Elinkeinopolitiikka, Viestintä ja vastuullisuus

, ,

Talous ja Nuoret TATin koordinoimaan Maailman suurin etäTEt -viikkoon osallistui marraskuussa yli 6000 yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa ympäri Suomen. EtäTET-viikolla nuoret pääsivät tutustumaan laajasti työelämään eri aloilla: mukana järjestäjinä olivat Paltan lisäksi Finanssiala, Kemianteollisuus, Energiateollisuus, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa sekä Kaupan liitto. Viikon aikana oppilaat tutustuivat työelämään eri aloja edustavien yritysten johdolla. Palvelualojen päivän aikana kuultiin uratarinoita Paltasta sekä jäsenyrityksistämme DNA:lta, YLE:ltä ja DBSchenkeriltä.

Virtuaalisesti pidetty tet-harjoittelu on tasa-arvoinen konsepti, kun ympäri Suomen nuorilla on mahdollisuus osallistua ja kuulla samojen asiantuntijoiden puheenvuorot sekä yritysten esittelyt. Konsepti on myös nykyaikainen: myös monia töitä tehdään yhä enemmän etänä, joten on vain luonnollista, että myös siihen tutustuminen on mahdollista tehdä samalla tavoin. Koronapandemian aikana monen nuoren työelämään tutustumisen tiellä on ollut esteitä. EtäTET ratkoo myös tätä haastetta.

Palvelualat – jokaiselle jotakin

Palvelualojen päivän kantava teema ja viestimme nuorille oli, että hetkeen kannattaa tarttua, eikä urapolku useinkaan ole suora polku, vaan maisema, jossa on monia mutkia ja ulottuvuuksia. Nuorena ei tarvitse vielä tarkkaan tietää, minne aikuisena päätyy. Mahdollisuuksiin kannattaa tarttua ja uskaltaa sanoa, että osaa ja opettelee. Silloin uramaisema avartuu ja itsensä voi löytää mielenkiintoisista paikoista ja työtehtävistä.

Nuoret olivat yllättyneitä siitä, kuinka erilaisia ammatteja palvelualoilla on tarjota. Ja onhan meillä: palvelualat työllistävät Suomessa yli miljoona ihmistä. Perinteiset palvelualat nuoret tunnistivatkin hyvin etukäteen ja moni niistä on heille tuttu esimerkiksi ensimmäisen kesätyöpaikan takia. Sen sijaan moderneja palvelualoja kuten yritys- ja asiantuntijapalveluita nuoret eivät heti tunnistaneet osaksi palvelusektoria.

Vetovoimatyö on vastuullisuutta

Palvelualat työllistävät, mutta kärsivät myös työvoimapulasta. Siksi vetovoimatyö on meille Paltassa tärkeää ja haluamme olla mukana avaamassa palvelualojen moninaisuutta uusille ikäluokille. Nyt Suomessa on tuhansia nuoria, jotka saivat oikeita tietoja työelämästä, uravaihtoehdoista ja palvelualoista. On tärkeää, että nuorilla on tietoa siitä, millaisia ammatteja palvelualoilla on olemassa ja miten niihin pääsee.

Oppilaitosyhteistyö

Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia ja antaa vastauksia osaajapulaan. Lue lisää miten yritykset ja oppilaitokset kommentoivat ja kehittäisivät yhteistyötä.

Lue lisää oppilaitosyhteistyöstä 

Tältä kirjoittajalta myös